Kotieläin esittelyä, osa 2
Eräänä päivänä Adiel tuli ilmoittamaan, että vessan tuuletin ei toimi. Meillä on täällä sellainen tuuletin, joka joka toimii silloin, kun valot on päällä. Kävin katsomassa asiaa ja huomasin, että eihän se toimi. Yksi tuuletin meidän on pitänyt jo vaihdattaa, kun se oli iän myötä hyytynyt.
Otin katossa olevasta tuulettimesta eturitilän pois ja ryhdyin liikuttelemaan propellia edes takaisin. Ensin katsoin, että siinä on iso pölypallo tukkeena, mutta lisää tutkittuani siinä roikkui kuollut rotta. Tai niin ensin luulin. Hain muovipussin ja otsalampun ja ryhdyin irroittamaan sitä tuulettimesta. Samalla huomasin, että tuulettimen takana minua tuijotti valtava elävä rotta. Tuijottelimme siinä toisiamme ja huomasin, että rotta pysyi paikoillaan, kun yritin irroittaa pienempää rottaa paikoiltaan. Tajusin, että kyseessä oli varmaankin äitirotta, joka hämmentyneenä yritti ymmärtää mitä oli tapahtunut. En tiedä itkevätkö jyrsijät, mutta kovin surulliselta tuntui katsoa niitä kosteita rottaäidin silmiä. Lopulta sain muovipussiin käärityllä kynällä irroitettu jumiin jääneen alaruumiin ja sain sujautettua rotan muovipussiin.
Muutamaa päivää myöhemmin selvisi, että lajinmääritelmäni oli osunut väärään. Sillä kertaa oli pesuhuoneen tuuletin lakannut pyörimästä.Pahinta peläten otin eturitilän pois ja huomasin käpälän tarttuneen siihen. Tällä kertaan siinä oli kiinni niin iso eläin, että minun piti irroittaa koko tuuletin, jotta saisin sen pois. Melko iso vonkale sieltä sitten tuli. Sellaisen pienen kissan kokoinen. Kyseessä oli pussikiipijä (Possum). Se näyttää melko paljon rotalta, mutta se kuuluu pussieläimien sukuun. Tämä saattoi olla se aikaisemmin näkemäni mamma. Sillä oli pussissa kuolleena ainakin kaksi poikasta. En viitsinyt ruveta tutkimaan tarkemmin. Toivottavasti ei tarvitse enää vähään aikaan tonkia kuolleita eläimiä ilmastointikanavista. Se on aika puistattavaa puuhaa. :-/
Teemu 24.9.2007
Adielin piirtämä dinosaurus.
|
Eläinreissuja
Viime aikoina olemme käyneet tutustumassa monenlaisiin eläimiin. Heinäkuun lopulla kävimme tutustumassa ryhävalaiden muuttoon.
Siitä olemme saaneet jo laitettua juttua tänne. Elokuun alkupuolella kävimme Western Plainsin eläintarhassa parin päivän reissun.
Siitä tulee juttua pian. Hyvää loppukesää suomeen! Täällä alkaa pikkuhiljaa lämmetä.
Teemu 19.8.2007
|
Erno nauttii auringosta ja aurinkolaseista
|
Vapputerveiset!
Vappua olemme viettäneet ihan kotoisissa merkeissä munkkeja paistaen ja ilmapalloja puhaltaen.Palasimme juuri takaisin arkeen ja kotoisen
viileään ilmastoon lomamatkaltamme Queenslandiin. Reissuraporttikin löytyy näiltä sivuilta. Queenslandissä (n. 1000km
pohjoiseen Sydneystä) oli mukavan kesäisen helteinen sää. Aurinkoisia kevätpäiviä Suomeen toivottaen
Sirpa 29.4.2007
|
Naamavärkistä päätellen tämä hämähäkki on vannoutunut
KISS tai Alice Cooper -fani.
|
Kotieläin esittelyä
Eräänä aamuna terassille mennessä meinasin juuttua hämähäkin verkkoon. Jouduin hieman raivaamaan kulkutietä,
jotta verkon ohi pääsi mukavasti kulkemaan. Verkon oli rakentanut melko kookas eksoottisen näköinen hämähäkki.
Hämähäkkien kanssa täällä pitää olla varovainen, koska täältä löytyy jonkin verran vaarallisia hämähäkkejä. Mm.
Sydney Funnel Web hämähäkki, jonka purema on hengenvaarallinen. Tämä ei kuitenkaan ollut Sydney Funnel Web Spider,
joten tutkimme netistä, että tarvitseeko tätä hävittää.
Päädyimme toteamaan, että kyseessä on varmaankin joku Net Casting spider, joka ei ole ihmiselle vaarallinen.
Tämän vuoksi annoimme "Jaakon" olla rauhassa ja sovimme, että katsoa saa, mutta ei koskea. Yhtenä aamuna
hämis oli lähtenyt verkkoineen ehkä linnun ruuaksi.
Teemu 6.2.2007
|
Sirpa katselemassa isoja laivoja Australiapäivänä.
|
Hyvää Australiapäivää!
Tänään vietettiin Australia päivää. Ilma oli lämmin, vaikka aamu näyttikin pilviseltä ja koivet on edelleen valkoiset,
kun laitoin varmuuden vuoksi pitkät housut jalkaan. Käsivarret sai kyllä hyvin väriä. Kansallisia juhlapäiviä vietetään
täällä mukavan leppoisissa merkeissä, eikä alkoholin kulutus katukuvassa ainakaan näy ollenkaan samanlaisessa mittakaavassa
kuin Suomessa, vaikka ihmisiä onkin paljon liikkeellä.
Tarinaa Australiapäivän vietostamme kuvien kera. >>>
Sirpa 26.1.2007
|
Adiel tekee tuttavuutta tyynen valtameren aaltojen kanssa.
|
Hyvää Talvi/Kesäpäivän seisausta
Hyvää talvipäivän seisausta kaikille suomessa (ja muille pohjoisella pallonpuoliskolla) asuville. Nyt valoa
alkaa tulla sinne enemmän. Täällä Australiassa on nyt päinvastoin eli päivät alkavat lyhentyä täällä
tästä eteenpäin.
Reilu viikko täällä on nyt asusteltu ja ihmetelty. Paljon kaikenlaista hoidettavaa on ollut.
Sen vuoksi ei ole paljoa ehtinyt kirjoitella. Puhelinliittymät ja pankkitilit on saatu mm. hoidettua.
Tänään tuli sopivaa autoa testattua. Melkoisen epävarma olo tässä on ollut, kun ei ole aikaisemmin autoa
tullut hankittua. Huomenna pitäisi ruveta auton paperiasioita ruveta hoitelemaan.
Asuntoa on tullut etsittyä aika paljon. Toistaiseksi on löytynyt pääasiassa hirmuisia loukkoja sekä torakoita.
Täällä liikenneruuhkat ovat melko vakavia, joten ihan hirvittävän kauas ei kuitenkaan voi mennä. Katsotaan ja
tutkitaan.
Sirpa aloitti työ eilen ja ihan mukavasti se tuntuu lähtevän liikkeelle. Käytännöt poikkevat jonkin
verran suomalaisesta, mutta se on ihan odotettavissa,
Olen mennyt Sirpan kanssa samaa matkaa Manlyyn. Matkaan menee noin tunti autolla. Julkisia kokeilimme
myös ennen työn alkua. Niillä matkaan menee yli 3 tuntia suuntaan. Yritämme löytää nyt kompromissin
siedettävän matka-ajan ja asumiskelpoisen kämpän väliltä.
Tänään jätimme aamulla auton Sirpan työpaikan parkkipaikalle. Sieltä kävelin poikien kanssa reilun kilometrin
mäkeä alas Manlyyn, jossa kävimme ostamassa rantaevästä. Söimme aamiaisen Manlyn hiekkarannalla. Ranta oli
rauhallinen puoliyhdeksän aikoihin. Ainoastaan satunnaiset aamulenkkeilijä juoksivat yli kilometrin
mittaista rantaa edestakaisin.
Joulun lähestyminen tuntuu täällä jotenkin kahjolta. Ihmiset pistävät joulukoristeita
palmuihin ja tekojääpuikot koristavat talojen rännejä kolmenkymmenen asteen paahteessa.
Hyvää joulunodotusta,
Teemu 21.12.2006
P.S.Katso Adielin ensikosketusta aaltoihin noin viikko sitten (avi, reilu 5Mb).
>>>
|
Adielin ja Ernon toiseksi viimeinen yö suomessa ennen
lähtöä.
|
Lähdön tunnelmissa
Olemme vihdoinkin saaneet viisumin Australiaan lähtöä varten. Viisumin saaminen kesti yllättävän
kauan. Käsittelijät tuntuvat olevan hyvin kuormitettuja ja kaikenlaista sähläystä
on ollut.
Viisumin odottelu on ollut melkoisen stressaavaa, koska olemme lopettaneet työn teon jo pitkän aikaa sitten.
Lisäksi lähestyvä joulu on nostanut lentojen hintoja jatkuvasti. Oikeastaan oli parista tunnista kiinni, että
lähtömme ei lykkääntynyt tammikuulle.
Tämä päivä on mennyt pakkausten hienosäätöihin. Huomenna menemme Ripan luokse, josta sitten lähdemme
lentokentälle maanantaina.
Teemu 9.12.2006
|
Erno käytti pullollisen shampoota taideteokseen nimeltä "Laiva". Huomaa lattiaviemäristä tuleva vaahto.
|
Vaahtoa ja odottelua
Ernolla on joskus tapana sulkea itsensä vaivihkaa kylppäriin. Sieltä Erno löytyy joskus kylpemässä lavuaarissa tai
tekemässä jotain muuta luovaa. Tässä on kuva Ernon vaahtotaiteesta. Ernon tutustutti kyseiseen taiteeseen serkkutyttö Suvi.
Tällä hetkellä odotamme viisuminkäsittelyä, jotta pääsemme lähtemään Australiaan. Toivottavasti pääsemme pian lähtemään.
Laukut on jo melkein pakattu.
Teemu 23.11.2006
|
Erno soittaa sähkörumpuja Tietomaassa Oulussa.
|
Kesäloma alkaa olla ohi
Kesäloma on minun osaltani päättynyt. Poikien serkkutytöt olivat meillä viikon Juhannuksesta alkaen.
Juhannuksen vietimme Espoossa Bödomilla Juhannussaunan kera. Juhannuksen jälkeen kävimme Linnanmäellä
ja uimastadionilla.
Sirpa ja minä kävimme viettämässä Tallinnassa pari yötä. Tallinnan ravintolat hellivät meitä jälleen.
Tallinnan hintataso on vielä jonkin verran halvempi, joten siellä pääsee herkuttelemaan hieman
estottomammin kuin suomessa. Erityisen miellyttävä kokemus oli venäläinen ravintola Troikka
vanhankaupungin torin laidalla. Seljanka ja Pelmiinit olivat aivan loistavia. Venäjäinen ruoka on maukasta,
mutta ei kylläkään kovin kevyttä. Siellä ollessamme oli vanhassa kaupungissa meneillään
keskiaikaisjuhlat, jossa muisteltiin Tallinnan merkitystä Hansakaupunkina keskiajalla.
Musiikkiesitykset olivat todella upeita. Siellä pääsimme kuuntelemaan Dulcimeria, säkkipilliä,
avainharppua jne. Tallinnan vaurastuminen näkyy katukuvassa melkoisesti. Toisaalta myös tuloerot
näkyvät, kun käy kiertelemässä kantakaupungin ulkopuolella.
Vietimme viikon myös Oulussa. Siellä kävimme Tietomaassa (vrt.Heuraka), valkosipuliyössä,
kesäteatterissa, liikennepuistossa, sukulaisilla, leirintäalueella ja poikkesimme myös Ranualle
eläinpuistoon. Hienosti pojat viihtyivät teltassa. Pudasjärvellä matkalla Ranualle
olimme yhden yön kelohirsimökissä.
Toivottavasti muillakin on ollut mukava kesä.
Teemu 26.7.2006
P.S. Ostimme vihdoinkin digiräpsyn, joten nyt on entistä vähemmän tekosyitä olla päivittämästä
kotisivuja.
|
Riippumatto on retkillä silkkaa luksusta. Tässä on näkymät Hynkälammelle
21 km:n hankivaelluksen alkupuolelta. (5.1.2006)
|
Tasapaino kodin ja työn välillä
Olemme saavuttaneet melko tyydyttävän tasapainon työn ja kodin välillä.
Sirpa on aloittanut osa-aikaisen työn ja itse teen työtä Sirpan ollessa
vapaalla. Tällä tavalla me molemmat saamme viettää aikaa sekä töissä että
kotona. Lisäksi pojat voivat olla turvallisesti vanhempien kanssa.
Yritämme järjestää aikaa myös mielekkäälle harrastustoiminalle (ks. viereinen kuva).
Teemu 13.1.2006
|
Kuvassa on englantilaisen Guardian-lehden etusivu 13.2.2003. Huomatkaa viimeinen pysäkki oikealla.
|
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille - etenkin suomalaisille
"Suomi on hyvä maa.
Se on puolustamisen arvoinen.
Ja sen ainoa puolustaja on
Suomen kansa."
Adolf Ehrnrooth
P.S. Ennakkotiedoista poiketen diplomityöprojekti ei ole vieläkään
päässyt käyntiin rahoituksen kaaduttua.
Teemu 6.12.2005
|
Adiel keskittyy tarkkuutta vaativaan pikkuveljen syöttöön. (17.4.2005)
|
Kesäkuulumisia
Kesän kuuma kulkuneuvoinvestointi on lastenkuljetusperäkärry. Pojat ovat tykänneet siitä
kovasti. Olemme käyneet tekemässä telttaretket sen kanssa Vihtiin Vähä-Parikkaalle (11.-12.7.)
ja Kirkkonummelle Evitskogiin (3.-4.8.). En tiedä onko peräkärryllä ollut osuutta, mutta huomasin
yhtenä päivän neljän pinnan katkenneen takarenkaasta. Onneksi olin laittanut varapyörän
ajokuntoon (Takapakan vaihto). Huonoksi onneksi se jäi eräältä reissulta Ripan pihalle
pyörän puhjettua. Pyöräilyn vieroitusoireet alkoivat melko pian, mutta onneksi tuskaa ei
kestänyt kauaa.
Erno oppi askettäin kävelemään. Erno on myös ahkera liikkuja pystysuunnassa. Erno
tyhjenteleekin meidän pöytiä ahkerasti, jos siihen joku reitti on jäänyt. Erno on myös
oppinut kasaamaan esineitä kiipeilyn helpottamiseksi. Kova jätkä.
Olen vihdoinkin päässyt aloittamaan diplomityön tekemisen.
Koskakohan pääsen lopettelemaan?
Teemu 15.8.2005
|
Adiel, Erno ja Sirpa ihastelemassa kiliä Skanssenissa Tukholmassa
toukokuussa 2005.
|
Kesä on mukavaa
Kesä on mukavaa aikaa, vaikka varsinaista kunnon kesälomaa ei olekaan siunaantunut.
Olemme kuitenkin ehtineet tehdä kaikenlaista mukavaa.
Tuorein kulkuneuvoinvestointi on lastenkuljetusperäkärry. Kohta
lähden testaamaan sitä, kun lähden poikien kanssa suunnistamaan
Siikarantaan. Saa nähdä, että olenkohan sen lenkin jälkeen ihan hajalla.
Teemu 28.6.2005
|
Adiel keskittyneenä hiihtosuoritukseen.
|
Ihanaa kevättä
Kevät painaa ihanasti päälle ja pyörälläkin voi ajella jo t-paidalla.
Täytyi pistää tähän Adielin hiihtokuva, kun sitä ei ole aikaisemminkaan tullut laitettua.
Teemu 18.4.2005
|
Ripa päästelemässä paineita ulos taloprojektin lomassa.
|
Vasara ja nauloja
Helmikuu uhkaa painaa päälle, joten on aika poistaa joulutervehdys.
Onnittelut Ripalle ja Kikille hyvin edistyvästä taloprojektista.
Täytyy myöntää, että talokuume ei ole vielä iskenyt meidän perheeseen. Päinvastoin.
Teemu 30.1.2005
|
Sika, voi kuinka isi syö
Sika, isiltä loppuu vyö
Joulu täynnä on kinkkua ,kylkeä, potkaa,
läskiä, niskaa ja tietenkin votkaa
Kun loppuu aatto ja alkaa yö
Ihminen on sitä mitä hän syö
Juice Leskinen: Sika
|
Hyvää Joulua Leppästen perheeltä
Eilen jouluaattona meillä oli melkoinen hulina. Meillä oli Toimi, Riitta, Lilli, Kiki, Ripa,
Elisa, Maria ja Henrik vieraanamme. Söimme paljon hyvää jouluruokaa ja muistimme siinä ohessa
joulun todellista tarkoitusta.
Adiel on todella innoissaan uusista leluista. Aamulla Adiel heräsi aikaisin vaikka oli mennyt nukkumaan
tosi myöhään.
Kiitoksia kaikille jouluterkkuja lähettäneille. Tässä pari jouluista mp3:sta. Hyvää Joulua!
Joulu Impossible (0,8 Mb)
Kolme pientä porsasta (4,0 Mb)
Teemu 25.12.2004
|
Erno, silkkaa uteliaisuutta. |
Lapsen silmin
Välillä huomaan jämähtäneeni omaan maailmankuvaani niin pahasti, että
moni mielenkiintoinen asia jää huomaamatta. Tällä hetkellä Erno on
kiinnostunut omista varpaistaan. Joskus olisi varmasti hauska itsekin
syventyä tutkimaan asioita lapsen asenteella. Itse leikiskelen
joskus Fibonaccin lukujen (1,2,3,5,8,13...) ilmentymisessä
ruumiinrakenteessa. Siinä tulee ihan fiksu olo.
Teemu 9.11.2004
|
Erno isän hellässä hoidossa. |
"Ehkä maailma on sittenkin menossa parempaan suuntaan."
Eilen bussissa tuli eräs nainen ihastelemaan Ernoa kantoliinassa.
"Ai kun on ihana nähdä vauvaa kannettavan isän sydämen päällä.
En ole aikaisemmin nähnyt kenenkään isän kantavan vauvaa noin."
Vastasin siihen, että "kyllä varmaankin tulevaisuudessa tulet näkemään
tällaista enemmän." Siihen nainen vastasi.
"Ehkä maailma on sittenkin menossa parempaan suuntaan."
Minusta se oli aika kauniisti sanottu.
Teemu 5.10.2004
|
Telakka-keskusteluohjelmassa esittelemässä "viisaita" mielipiteitä. |
Nimmari annetaan, jos kauniisti pyydetään
Kävin visiitillä Tampereen studiolla ja oli ihan hauska kokemus saada meikit naamaan.
Keskustelu kameroiden pyöriessä oli aika jännittävää. Siitä kun ei vielä tässä elämän
vaiheessa ole niin kovin paljoa kokemusta. Jostakin syystä ne parhaat keskustelut
tuli käytyä itse nauhoituksen ulkopuolella.
Erno kasvaa kovaa vauhtia. Ilmeikyyttä on tullut todella paljon lisää.
Teemu 30.7.2004
|
Erno poikamme Riitta-mummin sylissä. |
Poikamme sai nimen
Poikamme sai tänään nimeksi Erno Kaleva Leppänen. Vieraita meillä oli sen verran, että kotiin mahtui juuri
sopivasti. Kiitoksia sukulaisille ja ystäville mukavasta tuokiosta.
Adielin ja Henrikin (Adielin serkku) energistä leikkiä seuratessa sai vähän esimakua millaista
meteliä kaksi pientä poikaa voi saada aikaan. Nyt alkoi jännittämään. ;)
Teemu 25.7.2004
|
Adielin järjestelmällisyys näkyy hyvin hänen
tavastaan asetella rusinat puuroon. |
Arjen raskaus ja ihanuus
Nuorempi poikamme on nyt noin kuukauden ikäinen. Alkaa taas palautua mieleen, mitä se vauva-aika on.
Molemmat poikamme tuovat meille paljon iloa.
Adiel esittelee jo malttamattomana pikku veljelle leluja. Mustasukkaisuudelta ollaan toistaiseksi vältytty, ihme kyllä.
Teemu ja Sirpa 19.6.2004
|
Poika, 3430 g ja 50 cm. |
Meille syntyi toinen poika
Hiukkasista elämän on suuret ihmeet luotu. Ihme kaikkein arvoikkain on iloksemme suotu.
Poikamme syntyi 20.5.2004 kello 16.11. Strategiset mitat ovat 3430 grammaa ja 50 cm.
Teemu 21.5.2004
|
Adiel aloitti julkisen esiintymisen alle vuoden ikäisenä.
Tässä Adiel on isän tukena rytmiryhmässä kotakeikalla kesällä 2002. |
Adielin ensimmäinen musiikkivamma
Tänään se siis tapahtui. Soittelin ja laulelin Adielin kanssa. Eli Adiel rämpytti kieliä ja minä
vaihdoin sointuja ja lauloin. Laulelimme Piippolan vaarille kaikki asiaankuuluvat eläimet mitä
satuimme keksimään (Karhu ja Mehiläinen mukaanlukien). Huomasimme, että Adielille oli tullut
rakkula sormeen. Ylpeä isi sai paikata laastarilla tulevan muusikon ensimmäisen musiikkivamman.
Rakkula on sitä paitsi tosi hieno musiikkivamma. John Lennon huutaa Helter Skelterin soolossa,
että "I got blisters on my fingers!" Eli hieno homma. Tästä se lähtee.
Teemu 29.4.2004
|
Adiel tekemässä uudessa kodissa ensimmäistä kertaa pullaa.
|
Kotona pitää tuoksua pulla
Pikku hiljaa olemme asettuneet kodiksi. Pientä puuhastelua vielä riittää, mutta täytyy sitä
muistaa välillä nautiskella. Pullan tuoksu
saa uudenkin paikan tuntumaan ehdottomasti kodilta. Suosittelen.
Teemu 18.4.2004
|
Uuteen kotiin muuttaminen alkaa remontilla.
|
Meillä on uusi koti!
Muutimme pari viikkoa sitten uuteen kotiin. Aikaa on mennyt paljon uuden ja vanhan asunnon
remontoinnissa. Tänään vanhaan asuntoon tehtiin muuttotarkastus ja se meni hyvin. Saamme siis kaikki
takuurahat takaisin monien ihmisten epäilyksistä huolimatta. Uudessa paikassa on vielä paljon
kaikenlaista pientä ja vähän isompaa tehtävää. Kiitoksia kaikille, jotka autoitte meitä remonteissa
ja muutoissa.
Teemu 31.3.2004
|
Lautalla Lofooteille syksyllä 2002.
|
Olisipa aikaa päivitellä?
Joulu ja uuden vuoden juhlinta meni mukavasti. Välillä tulee selailtua vanhoja kuvia.
Olisi mukavaa, jos ne ehtisi laittaa järjestykseen juttujen kera. Toivottavasti
ei kaikki asiat ehdi unohtua ennen, kun ne saa kirjoitettua.
Teemu 9.1.2004
|
Adiel tapasi Joulupukin ensimmäistä kertaa muutama päivä sitten.
|
Hyvää Joulua ja onnellista uutta vuotta 2004!
Vihdoinkin sää on ollut mitä loistavin. Lunta on tullut ihan pipona.
Suksiakin olen käynyt kokeilemassa ja yhtä huonosti ne luistaa kuin aikaisemminkin,
joten kyllä kunto kasvaa. Hyvää ja rauhallista joulua kaikille.
Teemu 23.12.2003
|
Elisa "Ristontytär" Leppänen kesän tuskaisessa helteessä.
|
Taas on huono sää!
Suomi on hieno maa, koska täällä voi aina valittaa huonoa säätä.
Täällä on joko liian kuumaa, kylmää, kuivaa tai märkää.
Teemu 13.12.2003
|
Adiel ottaa zetaa lentokoneessa matkalla Kreikkaan.
Taas yksi oiva hetki lukemiselle.
|
Lukekaa kirjoja!
Lukeminen on hyvä vaihtoehto television katselemiselle. Kirjoissa silkkaa
asiaa ilman mainoskatkoja. Kirjastoista saa lainaksi paljon hyvää
kirjallisuutta. Aika paljon niiden kirjojen kanssa saa toheloida, että saisi
esimerkiksi vuodessa menemään sakkoihin ja varauksiin yhtä paljon rahaa kuin
TV-lupamaksuihin.
Teemu 18.10.2003
|
Sirpa ja lapset.
|
Paluu arkeen
Kesä on vaihtunut syksyksi ja arki alkanut. Kreikan matka oli todella upea, antoisa ja mahtava juttu monessakin
mielessä. Siitä saadaan ehkä laitettua kuvia tänne sivuille. Minäkin olen ryhdistäytynyt liikuntasaralla. Olen
aloittanut lenkkeilyn ja Joogan. Molemmat ovat todella mukavia ja virkistäviä harrastuksia. Suosittelen. Adielin
kanssa käydään entiseen tapaan muskarissa. Adiel tykkää kovasti. Sielläkin saa myös vanhemmat liikuntaa ihan
kiitettävästi. Lisäksi olemme laittaneet sivuillemme linkkilistan vihdoin ja viimein. Toivottavasti sieltä löytyy
jokaiselle kävijälle joku kiva/hyödyllinen linkki. Niin ja Adiel sairastui tänään ensimmäistä kertaa elämässään kuumeeseen.
Sirpa 27.9.2003
|
Jake ja Laura Voutilainen pistävät jamitteluvaihteen päälle.
|
Laura Voutilaista julkkisnälkään
Aikoinaan Hassu kysymys #1:ssä sivuilla kävijät toivoivat kuvia julkkiksista.
Valitettavasti kontaktini julkkiksiin on tunnetusti huono ja en näin ollen ole voinut vastata
yleisön tarpeisiin.
Nyt olen kuitenkin saanut napattua pienen otoksen julkkisnälkäisille ihmisille.
Kuvanlaatu on valitettavasti huono, koska olen joutunut muuttamaan videopätkän alkeellisella
tavalla digitaaliseksi.
Teemu 28.7.2003
|
Adiel isosetä-Raimon luona valmiina veneilemään Kesäkuussa 2003.
|
Hellettä piisaa
Kesä on ollut tapahtumia täynnä. Lopetin työni ja jäin taas kotiäidiksi. Lisäksi sain kahlattua "Tarun Sormusten Herrasta" läpi.
Teimme yhdessä pyöräretken Nuuksioon (Wirnakin jaksoi urheasti hölkötellä mukana), yövyimme siellä teltassa ja paistoimme makkaraa. Järvessäkin pulahdimme.
Ensimmäisen "virallisen" uimarantareissun teimme toissapäivänä Lippajärvelle. Sinnekin menimme pyörillä. Talviturkit
tuli heitettyä viikko ennen Juhannusta Hirvensalmella. Adiel tykkäsi kovasti vedessä läträämisestä (kuten aina) ja saimme
Adielin sabotaasiyrityksistä huolimatta rakennettua jopa hiekkalinnan. Brunaakin tuli hieman pintaan. Pitääkin nyt ottaa hyvät
pohjarusketukset ennen Kreikan matkaa, ettei pala heti ensimmäisenä päivänä. Eilen kävimme myös poimimassa mustikoita. Siitä ei
ikävä kyllä koitunut muuta kuin jokunen marja ämpärin pohjalle ja paljon itikan puremia.
Sirpa 17.7.2003
|
Kesällä 1997 jossain päin suomea katolla hyppimässä.
Kuvan on ottanut Jani Metsätähti.
|
Hyvää Juhannusta!
Viime viikonloppuna olimme Sulkavalla Jukolan viestissä.
Juoksin siellä ensimmäisen osuuden, jonka pituus oli
11,4 kilometriä. Sijoitukseni osuudella oli 908. vietettyäni
radalla yhden tunnin, 53 minuuttia ja 4 sekunttia. Lähtijöitä
osuudelle oli 1205.
Kilpailu alkoi yöllä 23.05. Lähtö oli mieleenpainuva
tapahtuma, kun yli tuhat äijää tempaisee kartat
"pyykkinarulta" ja lähtee ravaamaan yleisön kannustaessa
pimeään metsään. Tunnelmallisuutta lisäsi soista nouseva
usva ja otsalamppujen kiiluminen. Joukkueemme sijoittui
kilpailun lopussa 853:lle sijalle. Tulos on ihan
hyvä, koska lähdimme kisaan numerolla 996.
Leppäsillä vietetään Juhannusaatto rauhallisesti.
Sirpa on töissä ja me loput lorvaillaan kotona.
Sain tänään laitettua ensimmäisen julkisen
oman biisin. Se sopii oikein hyvin lähiön kesätunnelmaan.
Teemu 20.6.2003
|
Haikon kartano, jossa söimme aamupalan viisivuotishääpäivän
aamuna.
|
Viisi vuotta takana!
3.6.2003 meillä oli viisivuotishääpäivä. Olimme ensimmäistä
kertaa ilman Adielia yön poissa kotoa. Vietimme vuorokauden
kylpylähotellissa. Teki oikein eetua lillua eri lämpöisissä
vesissä ja käydä hierottavana. Oma nautintonsa oli myös nukkuminen.
Ei tarvinnut herätä ennen seitsämää.
Mennen tullen kävimme syömässä Subway-patongit. Kyllä roskaruoka
on hyvää.
Teemu 9.6.2003
|
Tuore ylioppilas Saija lataa energiaa pitsasta
ylioppilasjuhlintaa varten.
|
Onnea kaikille ylioppilaille!
Viikonloppu meni Paraisilla tuoretta ylioppilasta juhliessa.
Pidot olivat melkoiset herkkujen kadotessa juhlijoiden suuhun
laulun raikaessa.
Valokuvia juhlista tuli melkoisesti. Täytyy laittaa tänne,
kun kerkiää. Nauttikaa kesästä ja hauskaa Teemun päivää. ;)
Teemu 1.6.2003
|
Voittajan on helppo hymyillä.
|
Tenttikausi vihdoin ohi!
Eilen oli tämän kevään viimeinen tenttipäivä. Urakoin
sen päivän aikana kolme tenttiä. Kyllä oli kannattanut valmistautua
niihin hyvin. Kaikki meni todella mainiosti.
Tenteissä tuli kirjoitettua yhteensä 14 sivua tekstiä.
En ole tainnut aikaisemmin kirjoittaa yhden päivän aikana niin
paljoa. Viimeisen tentin aikana kättä alkoi särkeä niin paljon,
että piti pitää välillä taukoa.
Nyt voi alkaa tekemään ihan oikeaa työtä kunnolla.
Tässä onkin mukavasti läjä erilaisia projekteja tyrkyllä.
Teemu 14.5.2003
|
Adiel tykkää äidin tekemistä munkeista.
|
Maukasta Vappua!
Vihdoinkin on kaikki luennot ja harjoituksen takana.
Nyt voi alkaa täysillä keskittyä tentteihin lukemiseen.
Ennen lukurumbaa on kuitenkin mukava hieman rentoutua,
herkutella ja viettää aikaa perheen ja ystävien kanssa.
Nauttikaapas Vapusta - ilmapalloilla tai ilman.
Teemu 30.4.2003
|
Vuonna 1996 Teemu testaamassa ihmisten hermoja
Cambridgessä Englannissa. Hyppimisen seurauksena
taka-akseli hajosi keskeltä kahtia.
|
Kevät tuli ja liikkuminen maittaa
Tällä viikolla on ollut erinomaisia pyöräilysäitä.
Perjantaihin mennessä on tällä viikolla tullut 120 kilometriä
mittariin. Kaikki kilometrit ovat olleet ihan hyötyliikuntaa
eli ei ole tarvinnut turhaa polkea.
Eilen polkupyörästä hajosi etuvaihteistosta joku osa. Nyt
täytyy polkea vain isoimmalla rattaalla. Takarattaista
suurin on kuitenkin niin iso, että sillä kyllä pääsee aika
jyrkätkin mäet ihan hengissä ylös.
Sirpa on myös nauttinut hienoista säistä ja polkenut kodin
ja Jorvin väliä ahkerasti. Nauttikaapa keväästä. Niin
teemme mekin.
Teemu 25.4.2003
|
|
Hyvää pääsiäistä!
Lammaspaisti on toista päivää marinoitumassa
tuoreen rosmariinin, mintun ja sitruunamehun kera.
Pasha valmistuu jääkaapissa. Taitaa olla pääsiäisen
makuja tiedossa.
Teemu 18.4.2003
|
|
Nostalgiamuisteluja villistä nuoruudesta
Rock-musiikin turmeltavasta vaikutuksesta voi olla
montaa eri mieltä. Vuonna 1992 lähdin luokkakaverin
kanssa katsomaan Pieksamäen asemaa Juice Leskisen
musiikin innoittamana. Eihän se ollut ihan sitä mitä
Juice lupasi. Asemalla oli esimerkiksi kahvila.
Vanha asema oli museoitu ja tavallaan reissu oli
turha.
Olisi pitänyt kuunnella tuoreempaa Suomi-Rockia.
Noh. Väliäkö tuolla?
Teemu 14.4.2003
|