Kirjoja olen arvostellut täysin oman fiilikseni mukaan. En tiedä
kirjojen arvostelusta mitään, mutta tiedän miltä kirjaa lukiessa tuntuu.
Yhden tähden kirjoja ei tässä paljoa näy, koska niitä en ole kahlannut
kokonaan läpi.
The Endurance : Shackleton's legendary antarctic expedition
Alexander, Caroline 1999
Opiskeluhistoriani paras ja mielenkiintoisin oppikirja. Dokumentaarinen kertomus
etelänapatutkimusretkestä, jolla hommat meni pahasti pieleen. Retkueen laiva
juuttui jäihin ja lopulta murskautui. Lähes kahden vuoden pelastautumisretki
alkoi.
Ensimmäisen maailmansodan alkaminen vei poliittisen tahdon tutkimusryhmän
pelastamisen järjestämiseksi. Monien uhkarohkeiden vaiheiden jälkeen kaikki
matkalle osallistujat onnistuttiin pelastamaan hengissä.
Kirjaa käytettiin "Henkilökohtainen johtajuus"-kurssin oppimateriaalina.
Kirjan tekee mielenkiintoiseksi lainaukset retkeen osallistuneiden päiväkirjaotteet
ja valokuvaaja Frank Hurleyn upeat valokuvat.
Luettu keväällä.
Ihmisyyden rajalla
Frankl, Viktor E. 1978
Frankl on usein lainattu amerikkalaisten elämänhallintaoppaiden sivuilla.
Ajattelin ottaa kyseisen henkilön pääteoksen luettavaksi. Täytyy myöntää,
että kirja antoi ajattelemisen aihetta.
Viktor E. Frankl oli yksi monista, jotka joutuivat käymään läpi keskitysleirien kauhut.
Frankl oli ammatiltaan psykiatri, joka keskitysleirille jouduttuaan ryhtyi tarkkailemaan muutoksia
omassa ja muiden käytöksessä. Hän huomasi kuinka jotkut vangeista lannistuivat nopeasti menettäen
elämänhalunsa. Nämä vangit lakkasivat huolehtimasta itsestään ja kuolivat yleensä nopeasti
aliravitsemukseen tai oman käden kautta.
Toisaalta jotkut vangit puolestaan
kykenivät nousemaan omien kärsimysten yläpuolelle ja osoittamaan suurta inhimillisyyttä
epäinhimillisissä olosuhteissa. Frankl lainaa kirjassaan usein Nietzscheä:
”Se, jolla on miksi elämälleen, pystyy kestämään melkein minkä tahansa miten.”
Altruismi antaa hyvän syyn elämiseen.
Frankl kertoo kirjassaan kuinka jokainen tapahtuma keskitysleirissä pyrki
saamaan vangin menettämään otteensa elämästä. Kaikki elämän tutut päämäärät
oli temmattu pois. Jäljelle jäivät ainoastaan ”viimeiset inhimilliset
vapaudet – kyky valita oma suhtautumisensa annettuihin olosuhteisiin.”
Jälkimmäinen puoli kirjasta kuvailee logoterapian menetelmiä, joilla
tuetaan ihmisiä nousemaan ongelmiensa yläpuolelle. Mielenkiintoista tekstiä
vaikka en mikään psykologi tai terapeutti olekaan.
Luettu keväällä.
Hirnuva maailmanloppu : kylmäverinen totuus suomenhevosten jalostuksen yltiöpäisistä saavutuksista
Paasilinna, Arto 1999
Paasilinna on mukavan kevyttä viihteellistä luettavaa. En ole ikinä ollut mikään hevoshullu, mutta
otin tämän kirjan luettavaksi, koska lukemattomat Paasilinnat alkoivat käydä vähiin. Ihan jees.
Luettu keväällä.
Heittiön vaellus : kullankaivaja Heikki Kokon elämäntarina
Kojo, Raimo O. 1995
Mielenkiintoinen elämänkerta suomen kultakuumeesta.
Luettu keväällä.
Multirate digital signal processing : multirate systems, filter banks, wavelets
Fliege, Norbert 1995
Opiskelukirja. Ihan mielenkiintoista asiaa, mutta kyllä sen mielestäni selkeämminkin olisi
voinut esittää.
Luettu keväällä.
Venyttelyopas
Hiltunen, Pentti 1994
Otin tämän kirjan luettavaksi, koska itselläni on paljon parantamisen varaa venyttelyssä.
Paljon hyviä esimerkkejä ja hieman teoriaa.
Luettu keväällä.
Valoa ja kaamosta : arktinen ympäristö Pohjoismaissa
Bernes, Claes 1996
Pohjoismaiden ympäristöohjelman raportti. Kiinnostavaa luettavaa pohjoisen ekosysteemin ilmiöistä
ja ihmisten vaikutuksesta siihen.
Kirjassa on paljon upeita kokoaukeaman kuvia. Antoisaa luettavaa ja yleissivistävää. Nyt tiedän
miksi inversioilmiö aiheuttaa ilman huonenemista Färsaarten urbanisoituneilla alueilla. ;)
Luettu kesällä.
Suomen tietoyhteiskuntamalli
Manuel Castells, Pekka Himanen 2001
Hyvää vertailua suomalaisen, piilaaksolaisen ja singaporelaisen tietoyhteiskunnan välillä.
Suomalaisen tietoyhteiskunnan erikoisuutena on sen sosiaalinen ulottuvuus ja pitkälle
kehitetyt hyvinvointipalvelut.
Suomalaisten eduksi laskettiin myös edullinen opiskelu, joka mahdollistaa
avoimen lähdekoodin kirjoittelua ilman taloudellista painetta. Tämän seurauksena ovat
tulleet mm. Linux ja IRC.
Suomalaisten pidättyväistä suhtautumista ulkomaalaisiin pidetään mahdollisenä uhkana Suomen
kehittymiselle tietoyhteiskuntana, koska kehittyäksemme tarvitsemme myös ulkomaalaisia osaajia
Suomeen.
Luettu kesällä.
Puukansan tarina
Huovinen, Veikko 1994
Metsän tarina metsäpalosta täysikasvuisuuteen ja siitä hakkuuseen. Mukavasti kerrotulla
tavalla selitetään suomalaisen metsän ekosysteemin muuttumista iän myötä.
Kirja ansaitsee erityismaininnan, koska siinä esiintyy Adiel. Tällä kertaa Adiel Sukeva.
Luettu kesällä.
Kultainen nousukas
Paasilinna, Arto 1982
Ihan mukava tarina, mutta odotuksen Paasilinnan kohdalta ovat nousseet aika korkeaksi.
Luettu syksyllä.
Ulvova mylläri
Paasilinna, Arto 1981
Näin kolmannellakin lukemiskerralla aivan ehdottoman viihdyttävää.
Tarinan väärinymmärretty päähenkilö herättää väkisinkin sympatiaa.
Käyn tarinan myötä omia väärinymmärretyksi tulemisen kokemuksia.
Tarinassa on samanlaista yhteiskuntakritiikkiä kuin Jäniksen vuodessa, joka
on myös ehdottomasti suositeltavien listalla.
Luettu syksyllä.
Globalisaation eettiset haasteet
Tekniikan akateemisten liitto 2000
Kooste TEKin ja TFiFn seminaarista. Mielenkiintoisia puheenvuoroja
kehityksestä ja oikeudenmukaisuudesta.
Luettu syksyllä junassa matkalla Lappeenrantaan.
Suunnistusvalmennus
Kärkkäinen, Olli-Pekka ja Pääkkönen, Olavi 1986
Suunnistaminen on ollut minulle mystinen laji. En ole oikein
hahmottanut miten siinä voi järjestelmällisesti kehittyä.
Leppävaaran kirjastossa törmäsin tähän kirjaan ja päätin
lukea sen, vaikka se onkin varmaan monelta osin vanhentunutta tietoa.
Kirjassa on tarkkaan eritelty millaisia ominaisuuksia ja taitoja
suunnistajalta vaaditaan ja miten niitä voidaan kehittää.
Kirjassa oli mielenkiintoisia caseja erilaisista suunnistussuorituksista.
Rastimääritteet avautuivat uudella tavalla. Nyt myös
tiedän mitä doping A- ja B-näytteet ovat ja miten niiden kanssa
toimitaan.
Luettu lokakuussa.
Retkeilijän Ruija - eräelämää Finnmarkissa
Tufte, Thorbjørn, Suom. Manninen, Ari 1991
Tämä kirja kertoo metsästys- ja kalastustarinoita Pohjois-Norjasta.
Itse en ole mikään metsästäjä tai kalastaja - edes tämän voimakkaasti
kirjoitetun kirjan lukemisen jälkeen. Toisaalta opin hieman ymmärtämään, mikä
saa ihmiset em. veristen urheilujen pariin.
Kirjassa on upeita kuvauksia luonnosta ja oikuttelevissa sääolosuhteissa.
Tunnustan ahmineeni kirjan tarinoita yksi toisensta perään enkä vielä
ole kylläinen. Taidan olla hullu - lapinhullu.
Luettu loka-marraskuussa.
Liikemies Liljeroosin ilmalaivat
Paasilinna, Arto 2003
Paasilinna on onnistunut jälleen tekemään melkoisen huumoripläjäyksen.
Sain tämän kirjan isänpäivälahjaksi ja ei se viikkoa kauempaa lukematta pysynyt.
Kirja on jälleen Paasilinnalle tyypillinen selviytymis-/sankaritarina.
Tällä kertaa seikkaileminen tapahtuu Euroopan ja Aasian alueella. Melkoisen
hauskan sivujuonteen muodostaa suomalaisen Hevibändin Black Shottonin harharetket
Nepaliin ja kuuluisuuteen.
Luettu marraskuussa.
Partiojohtajan käsikirja
Hakonen, Niilo 1995
Minulle on jäänyt hyviä muistoja nuoruudesta partiosta. Olen halunnut antaa
myös muille hyviä kokemuksia partiosta. Olen toiminut mm. sudenpentujen kanssa.
Lippukunnat, joissa olen toiminut, ovat olleet pieniä ja hauraita. Toiminta on
noussut ja kuollut muutaman innokkaan varassa. Tämän vuoksi kuvani partiosta on
jäänyt jonkin verran hataraksi.
Otin tämän kirjan luettavaksi, jotta saisin paremman ja selkeämmän kuvan
suomalaisesta partiotoiminnasta. Aatteen puolesta minulla on ollut aika selkeä kuva.
Luin nuorempana B-P:n Tie onneen kirjan kahteen kertaa.
Kirja antoi mielestäni hyvän selkeän kuvan nykyisestä toiminnasta unohtamatta
historiaa. Kirja sisälsi paljon mukavaa "kyökkipsykologiaa". Itseäni kirjassa
viehätti kriittinen ote. Totuttuja toimintatapoja kyseenalaistettiin ja kirja on
taatusti toiminut hyvänä keskustelun herättäjänä lippukunnissa.
Kirja antoi minulle paljon ideoita toimintaan nuorten kanssa. Haluan nostaa
hattua kaikille niille, jotka pyyteettömästi käyttävät aikaansa lasten ja
nuorten kanssa. Vaikka nykyään puhutaankin paljon laatuajasta, niin laatu ei
mielestäni korvaa määrää. Tsemppiä kaikille.
Luettu marras-joulukuussa.
Näkymätön lapsi ja muita kertomuksia
Jansson, Tove 1962
Näkymätön lapsi on tarina, johon viitataan usein erilaisissa
kasvatuskeskusteluissa. Halusin lukea sen ihan yleissivistyksen vuoksi.
Kirjan henkilöt ja tarinoiden tunnelma poikkesi aika paljon
television pastillinsävyisestä Muumimaailmasta. Hahmot elivät
pelkojensa, ennakkoluulojensa ja itsekkyytensä kanssa. Vaikka tarinat
olivat lapsille suunnattuja satuja, niissä oli hyvää ajattelemisen
aihetta myös aikuisille.
Luettu joulukuussa.